23 vuotta maailman ympäri
- Erilainen pallonkierto

Navigate the Stories

Suomen Valtamerenpurjehtijat

Tämä kertomus perustuu haastatteluun Suomen Valtameripurjehtijoiden syyskokouksessa 2018, jossa yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Ilkka Liukkonen tenttasi Scorpion kipparia matkan käänteistä. Esitystä on tässä elektronisessa versiossa täydennetty linkeillä, josta löytyy täydentäviä tietoja.

[Useat tämän jutun kuvista avautuvat klikkaamalla suurempana omaan ikkunaansa.
Muista sitten sulkea tuo uusi ikkuna, kun jatkat selaamista, sillä muuten se jää taustalla auki.]

Tilaisuuden alustuksena katsottiin video Scorpion nostosta telakalle Polynesiassa vuonna 2006.

Elämäntapa

Q1: Takana on siis yli 20 vuoden ajan elämää maailman merillä. Valtaosa purjehtijoista käyttää pallon kiertoon 2-4 vuotta, joten teillä oli hyvin erilainen projekti. Aloitetaan ensin tästä karttakuvasta, johon on piirretty teidän koko reittinne. Miten kukaan pystyy tuohon?

- Meillä ei kysymys ollut projektista vaan elämäntavasta. Lähdimme matkalle "toistaiseksi" ilman takarajaa ja niin kauan kuin se olisi meistä kivaa. Tarkat suunnitelmat tehtiin aluksi aina vain vuodeksi eteenpäin. Venemme oli meidän kotimme eikä purjehdus ollut se kaikkein tärkein asia vaan maailman näkeminen - olimme koko ajan kotona ja silti matkalla ja perillä. Lupasin myös Mallalle, että pyrimme käymään Suomessa kesämökillä joka kesä ainakin 4 viikkoa.

- Kun minulta alkuvuosina kysyttiin miksi lähdimme tällaiselle matkalle kerroin vitsinä, että halusin pois holhousvaltiosta ja ottamaan vastuun omasta elämästäni. Jonkun ajan kuluttua huomasin, että se oli totta ja rupesin vastaamaan niin tosissani.

- Itse asiassa tuo 23 vuotta koostuu kahdesta matkasta, eräänlainen Karibian kierros 1992-1995, jonka jälkeen toimme veneen Suomeen, mutta kesä 1996 oli kylmin minkä muistan, ja heti 1997 lähdimme taas takaisin etelään. Jälkeenpäin laskin maailmanympäri purjehduksemme alkaneen tuona vuonna vaikka meillä ei silloin ollut virallisesti aikomusta palloa kiertää. Tai ainakaan en kertonut siitä Mallalle - ehkä mulla oli aavistukseni. Emme välittäneet Suomen talvista ja halusimme viettää aikaamme mukavissa lämpimissä olosuhteissa, mikä vei meidät lähelle päiväntasaajaa ja pikku hiljaa pasaatitulet ja monsuunit huolehtivat siitä, että helpoin tapa takaisin Eurooppaan oli palloa kiertämällä. Tämä tuli lukkoon löytyä vasta Panaman kanavan läpi mentyämme, keväällä 2005.

- Kävimme veneellä yhteensä noin 100 maassa ja yleensä pyrimme ennakolta perehtymään maiden oloihin. Olen aina ollut erityisen kiinnostunut historiasta ja maantieteestä. Lisäksi kiertelimme eri maanosissa myös maitse - lentäen, busseilla, autoilla jne. Uudessa Seelannissa jopa ostimme auton käyttöömme ja kiersimme sillä molemmat pääsaaret.

[Matkan aikana laitoimme Scorpiosail-sivustolle noin 100 kuvallista raporttia. Nämä sähköiset raportit alkoivat kuitenkin "vasta" 1997, jolloin Scorpion ensimmäiset kotisivut avattiin.
Täältä löytyy niistä kronologinen linkitetty luettelo]

Veneellä oli jo historiaa

Q2: Tutustutaan nyt lyhyesti huvijahtiin, jolla oli jo ennen teitä hieno historia. Nautor 43 Swan ketsi. Alushan oli Diana III nimellä purjehtinut ensimmäisenä pallon ympäri Suomesta Suomeen.

Diana III Diana III Kohta kotona

- Stig ja Bente Eriksson kiersivät pallon tuolla nyt tavalliseksi tulleella 3 vuoden aikataululla ja palasivat Suomeen juuri ennen kuin Kenneth Gahmbergin kipparoima Skopbank of Finland palasi omalta (Whitbread) matkaltaan.

Duiana III otsikko

- Vuonna 1992 ostin veneen Stigulta, joka silloin asui Floridan länsirannikolla Naplesissa. Vuonna 2015 möin veneen, niin ikään Floridassa. Stigulla vene oli siis 13 vuotta ja minulla 23 vuotta.


Scorpio on Sparkman & Stephensin suunnittelema ja Nautorin rakentama Nautor 43 mallinen Swan ketsi

- Huolsimme ja paransimme venettä jatkuvasti. Luopuessamme siitä se oli takuulla hienompi ja paremmin varustettu kuin valmistuessaan Pietarsaaressa 36 vuotta aikaisemmin.

Scorpion salonki

[Täältä löytyy runsaasti lisätietoja Scorpiosta]

Millä eväillä?

Q3: Entä sitten miehistö. Millaisilla eväillä sitä maailmaa kierrettiin?

Henka Malla

-  Mulla se saattaa olla veressä, sillä isoäitini isä oli merikapteeni ja toimi muun muassa toistakymmentä vuotta Suomen suurimman höyrylaivan kapteenina tehden puolen sataa Atlantin ylitystä. Isoisäni oli tavallaan jonkin sortin "laivanvarustaja", sillä hänellä oli puutavaran vientiyritys Viipurissa, jolla oli ainakin kuusi isoa hinaajaa. Isänikin rakensi kanootteja ja veneitä ja meloi 12 vuotiaana kaksistaan parhaan kaverinsa Heinz Ramm-Schmidtin kanssa Viipurista Savonlinnaan.

[Täältä löytyy kertomus Henrik Skogista ja s/s Hermeksestä]

- Malla on röntgenhoitaja ja minä juristi, joten ammattitaustalla ei ole mitään merkitystä (vaikka lakimiestaustasta kieltämättä oli hyötyä muutaman kerran). Rannikkolaivurin tutkinnon suoritin jo 60-luvulla ja avomerilaivurin vastaavan 90-luvulla. Siihen päälle tulee tietenkin kaikenlaiset radioliikennepätevyydet ja myös laitesukellus. Matkalla sitten kertyi kyllä huomattava käytännön kokemus veneen rakentamisesta, moottori- sähkö-, putki- ynnä muine hommineen.

- Ensimmäisen pitemmän matkapurjehdukseni tein kaveriporukassa 1973. Saimme käyttöömme hyvän ystäväni isän Lara nimisen Blekinge-risteilijän (purjenumero KR-92) ja kävimme Öölannissa asti. Sen jälkeen olin myyty. Myöhemmin 70-luvulla olin gastina avomerikilpailuissa toisen kaverini Antilla 30 puolitonnarilla, muun muassa osallistuimme Gottland Runtiin. Suomessa meillä oli 80-90 luvun taitteessa ensiksi 33-jalkainen Inferno ja sitten 39-jalkainen Jeanneau. Itämeren ulkopuolella purjehtimisesta tuli kokemusta Moodi 425 kimppaveneestä, jolla liikuimme paljon Turkissa ja Kreikassa.

- Malla on Mikkelistä ja ennen kuin me tapasimme rajoittui hänen veneilykokemuksensa soutuveneeseen Saimaalla. Mutta loistavasti pärjäsi maailman merillä.

Amerikoissa

Q4: Käydään sitten niillä kulmilla Karibialla ja sen ympäristössä, jonne muut harvemmin eksyvät. Te vietitte paljon aikaa USA:n itärannikolla ja myös Väli-Amerikassa. Miltä ne maisemat maistuivat?

Karibian kierros 1992-95

- Liikuimme Karibialla (laajasti käsitettynä, eli Etelä-Amerikasta etelässä Pohjois-Amerikan itärannikkoon pohjoisessa) yhteensä noin 10 vuotta kolmessa eri otteessa 10 vuoden välein - siis 1992-95, 2000-05 ja vielä 2013-15.

Karibialla 200+2013-14

- Tiukalla aikataululla palloa kiertävät menevät Karibian läpi tukka putkella ja yleensä näkevät vain osan itä Karibian Windward saarista. Me saimme tilaisuuden käydä käytännössä kaikilla Karibian saarilla, Cayman Islandsia ja St Croixia lukuun ottamatta. Kaksi kertaa kävimme Kuubassa, jota tuli kierrettyä 4 kuukauden verran Castron aikana, jolloin Amerikkalaisilla ei ollut sinne menemistä.

Läntisellä Karibialla 2002-05
Reittimme pääpiirteittäin Länsi-Karibialla.

- Bahamalla käytiin 10-kunta kertaa. Tiukasti ottaen se ei kuulu Karibiaan, mutta puhukaamme vaikka Länsi-Intiasta.

- Meksiko ja Keski-Amerikka (Belize, Guatemala, Honduras, Panama) ovat täysin erilaisia kuin turisteilla pilatut Itä-Karibian saaret. Siellä ollaan todella yleisesti tallattujen polkujen ulkopuolella. Ihmiset ovat aitoja ja hienotunteisia eikä ulkomaalaisia pidetä ensisijaisesti pelkästään potentiaalisina tulolähteinä. Hurrikaanikaudella menimme kerran muutamaksi kuukaudeksi veneellä ylös Rio Dulce-jokea sekä teimme bussi- ja patikkaretkiä Guatemalan vuoristoihin.

- Etelä-Amerikan mantereella tuli tutuksi Venezuela, Kolombia, Ecuador.

- Hienoimpia kokemuksia olivat lukuisat matkamme edestakaisin ICW-nimistä vesistöä (Intracoastal Waterway) pitkin Floridasta Chesapeaken lahdelle. Reitti on yli 1000 nm ja koostuu osittain kaivetuista kanavista ja osittain joista ja merenlahdista. Menimme sen edestakaisin 3 kertaa. Välillä voi, niin halutessa, tehdä päivän parin hyppyjä Atlantilla, säästä ja aikataulusta riippuen. Sisäpuolella mentäessä olivat maksimi päivämatkat - koko ajan käsiohjauksella - 50 nm, mutta ulkopuolella saattoi yhden yön taktiikalla (2 päivää yksi yö, eli 36 tuntia) edetä sen minkä veneestä sai irti, vaikka n. 230 nm meidän tapauksessamme - mikä sisäpuolella olisi kestänyt 5 päivää. Kahden yön taktiikalla pääsi lähelle 400 nm, jolla voitti melkein viikon aikaa, jos oli kiire ja kelit suotuisat.

ICW reitit 2001-2005

- ICW kulkee hyvin vaihtelevien maisemien läpi. Siellä on laajoja erämaita ja suistoja, jossa näkee paljon villieläimiä, kuten valkopääkotkia, mutta myös vanhoja siirtomaa-aikaisia kaupunkeja ja muuta Smalltown Americaa. Ja tietenkin on isoja kaupunkeja kuten vaikka Savannah Georgiassa, Floridan isoista kaupungeista puhumattakaan. Yksi kohokohta oli olla ankkurissa keskellä Washington DC:tä jossa juoksimme aamulenkit Jefferson Memorialin seudulla ja vietimme iltapäivät kaupungin lukuisissa museoissa.

- Näillä matkoillamme tutustuimme sekä monen Amerikkalaisveneen miehistöön että paikallisiin ihmisiin, joista muutamasta tuli elinikäisiä ystäviä. Mukavampia ja ventovieraille vieraanvaraisimpia ihmisiä emme tavanneet missään muualta. Ankkuripaikallemme saattoi soutaa pariskunta, joka kertoi, että rannalla näkyvä talo oli heidän. Olimme tervetulleita sinne suihkuun ja heillä oli myös laiturille rakennettu vierastalo, jota voisimme käyttää niin paljon kuin haluamme. "Tässä on muuten auton avaimet, tarvitsette varmaan käydä kaupoissa".

- Syyskuun 11 päivänä 2001 satuimme olemaan Norfolkissa, Chesapeake lahden etelärannalla. Siellä on USAn suurin laivastotukikohta ns läntisellä pallonpuoliskolla, jonka läpi meidän matkamme kulki. Siellä oli WTC:n iskujen vuoksi melkoinen kalabaliikki ja me saimme, vieraan maan lippu peräkaiteellamme, tietenkin jonkun verran huomiota Coast Guardilta.

WTC

- Koska meillä (luonnollisesti) oli TV veneessämme pystyimme seuraamaan uutisia asioiden kulusta ja muutenkin amerikkalaista elämää, kuten presidentinvaaleja 2004 (Bush - Kerry).

Tyynellä merellä

Q5: Entä Tyynenmeren huippuhetket. Minne mieli palaa saunan terassilla istuessa?

Tyynen meren reitti
Tähän karttaan olen unohtanut merkitä Tuomotun Marquesasin ja Tahitin väliin.
Se on maailman suurin atolliketju.

- Kieltämättä Galapagos oli kiehtovin, jos pitää valita vain yksi. Onhan siellä eläinmaailma niin huikea. Tuohon aikaan (2006) veneet saivat pysähtyä saarille vain 72 tuntia, ja vain yhteen satamaan. Kun olimme Equadorissa mantereella kävimme pääkaupungissa Quitossa merenkulkuministeriössä ja hankimme eräänlaisen viisumin, joka oikeutti 2 kuukauden vapaaseen oleskeluun ja purjehtimiseen saarten välillä mihin ankkuripaikkaan tahansa. Reittimme näkyy alla olevasta kartasta. Kuvassa tarkastan kuuluisaa postitynnyriä Floreana saaren Post Office Bayssä.

galapagos kartta Postilaatikko

- Suwarrow oli toinen helmi, paitsi kauneutensa myös historiansa vuoksi. Se on asumaton saari Cook Islands-nimisessä valtiossa, joka on epäsuorasti saanut nimensä erään Venäläisen kenraalin mukaan. Paikan teki kuuluisaksi Uusiseelantilainen Tom Neale, joka asui siellä erakkona 50-60 luvuilla 17 vuotta. Hän kirjoitti siitä kirjan, An Island to Oneself.

- Tongan pohjoisosissa on Niuatoputapu. Kuin satukirjasta, tuli mieleen Taru sormusten herrasta.

- Uudessa Seelannissa viihdymme hyvin, yli 18 kuukautta. Varsinkin eteläsaari on huima. Ostimme auton ja kiersimme saarilla yli 5.000 km. Sieltä olis voinut hankkia eläkepäivilleen talon, mutta valitettavasti se olisi liian kaukana, kun on perhettä Suomessa.

- Yksi hienoimmista maista, sekä luonnon että asukkaiden ansiosta on Vanuatu.

- Maisemiltaan upein asumaton paikka oli ehkä Chesterfield Reef, Uuden Caledonian pohjoisosassa.

- Olihan niitä! Oikeastaan ainoa paikka josta ei hirveesti välitetty oli tarunhohtoinen Tahiti. Siellä ihmiset elävät Ranskan (ja siten myös EU:n ja meidän Suomalaisten) rahoittamalla 'sosiaaliturvalla', mutta ajavat ympäri isoissa 80.000€ maksavissa katumaastureissaan. Papetee on yks valtava liikenneruuhka. Muutenkin ranskalainen siirtomaatouhu oli surkeaa seurattavaa.

[Tältä löytyy hieman lisää Tom Nealesta]

Jatkuvaa veneen korjaamista

Q6: Usein väitetään, että "matkapurjehdus on veneen korjaamista eksoottisissa paikoissa". Pitääkö tämä paikkansa?

- Ehdottomasti pitää paikkansa. Olen tosissani kertonut, että vietän 8 tuntia päivässä mekaanikkona. Lohduttauduin kuitenkin, että venettä on hauskempi korjata etelän lämmössä  kuin Suomessa.

Perkins

- Meillä oli sanonta, ettei mikään korjaus- tai asennusprojekti ole helppo, sillä kaikki projektit paisuvat kuin pullataikina. Ja Murphyn laki oli aina voimassa. Mutta on syytä pitää mielessään myös toinen sanonta, että ero painajaisen ja seikkailun välillä on korvien välissä. Eli suhtautumisesta asioiden kulkuun.

- Kun olimme yhdessä maailman eksoottisimmista ja harvinaisimmista kohteista, Chagosin "kielletyssä" saaristossa, jonne meno on luvan varaista, vietin suuren osan ajastani konehuoneessa tai muuten laturia korjatessa, kun olisi pitänyt olla muiden mukana snorklailemassa tai rannalla petanqia pelaamassa.

- Kaikkien yllätysvikojen ja ongelmien lisäksi oli monta suunniteltua korjaus- ja uudistusprojekteja. Yleensä kesti noin 4 viikkoa Suomesta paluun jälkeen ennen kuin saimme veneen veteen. Tiikkikansi uusittiin 2 kertaa, riki myös 2 kertaa, moottori peruskunnostettiin, runko maalattiin 2 kertaa,  sisustuksen verhoilu 2 kertaa, elektroniikkaa uusittiin jatkuvasti, purjeita korjattiin ja uusittiin, perämoottorit uusittiin, ja dingit.

- Meillä oli huomattava kokoelma työkaluja, varaosia ja varayksiköitä, manuaaleja, referenssikrjallisuutta. Esim. kunnon Sailrite purjeneulomokone.

- Vaikka ei kukaan varmaan rakasta jatkuvaa varusteiden korjaamista, tuntui jälkeenpäin monta kertaa hyvin palkitsevalta kun itse pystyi (ilman teknistä koulutusta) ratkaisemaan kiperiäkin ongelmia. Ja pitihän ne kaljat ja GT:tkin ansaita.

[Täältä löytyy lisää pohdintoja korjausprojekteista]
[Esimerkki isommasta kehitysprojektista ja sen syistä: 2 itsenäistä autopiloottia]

Kauko-Itä

Q7: Australian jälkeen kului paljon aikaa Kauko-Idässä. Mikä sai siellä niin kauan viihtymään?

Indonesian reitti

- Siihen oli useita syitä. Maantieteellinen, veneilyinfra, ja merirosvot. Singaporesta, Malesiasta ja Thaimaasta oli hyvät yhteydet tehdä maitse tutkimusretkiä naapurimaihin, kuten Kambodžaan, Vietnamiin ja Laosiin. Phuketissa oli edullista suorittaa venehuoltoa ja vaikka tiikkikannen vaihtoa ja lukuisia muita projekteja. Ja muutenkin, eikö Thaimaa ole nykyisin yksi suosituimmista matkakohteista Suomesta. Meidän oleskelumme Thaimaassa kuitenkin piteni vuodella sen vuoksi, että vuonna 2011 palasimme sinne kun merirosvous Arabian merellä oli riistäytynyt kokonaan hallinnasta. Siitäkin lisävuodesta käytimme usean kuukauden veneen ja varusteiden kunnostukseen.

- Alunperin (Tyyntä merta ylittäessämme) tarkoituksemme ei välttämättä ollut edes mennä Indonesiaan vaan jatkaa Australiasta suoraan Etelä-Afrikkaan (kartta alla). Sitten - taas kerran - ajatukset muuttuivat, ja matka piteni useilla vuosilla. Punaiselle merelle meillä ei siinä vaiheessa ollut mitään aikomusta mennä merirosvoriskin vuoksi.

Intian valtameri alustavat vaihtoehdot
Alustavia reittipohdintoja siinä vaiheessa kuin vielä olimme Australian itäpuolella.

- Vertailun vuoksi: Muistan kun eräs toinen Suomalainen matkapurjehtija, joka oli liikkeellä tiukalla aikataululla, lähti Uudesta Seelannista toukokuussa 2007 ja oli puolet maapalloa kierrettyään takaisin Suomessa jo seuraavana vuonna. Me lähdimme samasta paikasta 2008 ja päätimme purjehduksemme Floridassa vasta 6,5 myöhemmin. Tästä vertailusta ilmenee ehkä ero elämäntavan ja projektin välillä.

23 telakointia

Q8: Alussa näimme videon telakoinnista Polyneesiassa. Miten lukuisat telakoinnit onnistuivat eri puolilla maailmaa. Voiko palveluihin luottaa?

Telakointi

- Jätimme Scorpion 23 vuoden aikana vuosittain muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi jonnekin matkamme varella. Ensimmäiset kolme kertaa kellumaan marinoihin, mutta sen jälkeen nostettiin aina kovalle maalle "on the hard", lukuun ottamatta Mauritiusta 2012. Vain kaksi kertaa menimme takaisin samaan paikkaan, joten jouduimme tulemaan toimeen 21 eri telakan/marinan kanssa veneen säilytyksen tiimoilta. Paikasta ja telakan olosuhteista riippuen teimme yleensä erillisen "silmälläpitosopimuksen" jonkun paikallisen henkilön kanssa. Joissakin tapauksissa telakat/marinat jopa edellyttivät että meillä oli joku paikallinen "edustaja".

- "Palveluiden" suhteen osoittautui toivottomaksi sopia siitä, että töitä tehtäisiin veneellä poissa ollessamme. Tämän opimme kantapään kautta. Muutenkin oli syytä aina olla itse katsomassa palkattujen apujen olkapään yli.

- Varsinkin 2 korjausprojektia epäonnistui pahasti. Talvella 1995-96 Scorpion runko sai Suomessa osmoosikäsittelyn siinä ilmenneen lasikuituruton vuoksi. Ongelma uusiutui vain pari vuotta myöhemmin Välimerellä ja työ oli uusittava Mallorcalla, mikä lykkäsi paluumatkamme Karibialle vuodella. Mallorcalla vaihdettiin samalla potkuriakseli, mutta vaikka olin toimittanut telakalle Nautorin piirustuksen tekivät ne akselin kiinnityksen kytkinlevyyn suoralla pultilla, vaikka sen piti olla kartion muotoinen. Pultti ei kestänyt joten matkalla Euroopasta Amerikkaan jouduin useaan otteeseen uusimaan pulttia ja jopa sitä ennen sukeltamalla työntämään koko akselia sisäänpäin. Lopulta kiinnitys ei enää onnistunut koska reikä akselin läpi oli laajentunut ja saapuessamme Beaufortiin Pohjois Carolinassa jouduin ottamaan yhteyttä Coast Guardiin että saisimme Scorpion hinatuksi loppumatkan suiston läpi satamaan.

Raiatea
Telakointia Raiatean saarella Ranskan Polynesiassa

- Näissä kuvissa näkyvällä telakalla Polynesian Raiatealla 2006 varastettiin meidän upouusi (juuri Panamasta ostettu) ulkoperämoottorimme. St Martinissa veneeseen murtauduttiin 1993. Molemmat kerrat ranskalaisilla alueilla. Epäilimme että vorot olivat purjehtijoita jotka halusivat kohentaa varustelutasoaan!

- Uuden Seelannin Whangarei oli virkistävä poikkeus. Siellä sai mitä tahansa tehtyä ja asiat pelasivat. Viranomaiset olivat mös tehneet yksinkertaiset ja käytännönläheiset systeemit, joiden ansiosta satunnaisilta matkapurjehtijoilta ei peritty aronlisäveroa.

Dilemma Arabian merellä

Q9: Kerran lähditte Thaimaasta jo Punaista merta kohti, mutta palasitte takaisin. Mistä moinen lenkki?

Edestakas Bengalin lahdella

- Lähdimme tammikuussa 2011 Thaimaasta kohti Punaista merta ja Eurooppa. Olimme lopulta valinneet tämän reitin Afrikan kierron sijasta koska olimme päättäneet ostaa talon Italiassa. Olimme sopineet muutaman muun veneen kanssa eskaaderin muodostamisesta, mikä tuntui turvallisemmalta piratismin vuoksi. Kun olimme ylittäneet Bengalin lahden, ohittaneet Sri Lankan pysähtymättä, ja ankkuroineet Uliganiin, Maledivien pohjoisilla atolleilla, totesimme kuitenkin, että merirosvous Arabian merellä oli riistäytynyt käsistä.

Piraatit Arabian merellä

- Meitä oli siellä useita veneitä monesta maasta ja pähkäilimme viikon verran mitä tehdä. Muutamat lähtivät kohti Jemeniä, yksi venekunta sai surmansa ja toinen vietti 7 kuukautta savimajassa panttivankeina. Puoli tusinaa venettä lähti kiertämään Arabian merta vastapäivään Intian ja Pakistanin rannikkoja pitkin. Osa sai veneensä nostettua rahtilaivan kannelle Malediivien pääkaupungissa Malessa ja muutama lähti kiertämään Afrikan eteläkärkeä. Yksi vene teki täyskäännöksen.

- Me emme ottaneet riskiä mennä Jemeniin enkä minä ollut varautunut siinä vaiheessa (navigointimielessä) Afrikan kiertoon, joten me päädyimme palaamaan Thaimaahan uusia suunnitelmia tekemään. Lisäksi päätin teettää Phuketissa tiikkikannen vaihdon ja useita muita veneen korjaus- ja kehitystöitä.

- Olen usein sanonut, että tuolla Uliganissa joudimme muuttamaan koko loppuelämän suunnitelmamme. Asuisimme todennäköisesti nyt Välimerellä sillä suunnitelmissa oli talon osto Italiassa. Muutaman tuhannen mailin ja parin kuukauden purjehduksen sijasta meille tuli yli 15.000 nm ja 3 vuotta lisää, sekä päätyminen Euroopan sijasta Amerikkaan. Maailma on iso mutta kuitenkin pieni.

Intian valtameren reitteja
Näitä vaihtoehtoja pohdimme vuoden 2011 lopulla kun olimme palaneet takaisin Phuketiin.

- Vuotta myöhemmin lähdimme kolmannen kerran ylittämään Bengalin lahtea. Nyt käytimme tilaisuutta hyväksemme tutustmalla tarkemmin Sri Lankaan ja koko Maledivien saariketjuun pohjoisesta etelään sekä harvinaiseseen Chagosin kiellettyyn saaristoon. Sieltä matka vei sitten Mauritiuksen, Reunionin, Madagaskarin, Mocambiquen ja Etelä-Afrikan kautta Atlantille.

[Lue täältä lisää (englanniksi): Dilemma in the Arabian Sea]

Mitä jäi käteen?

Q10: Sitten siis vielä Afrikan ympäri ja takaisin Karibialle kolmannen kerran. Scorpion vanavesiympyrä tayttyi Trinidadin kohdalla ja koko matka päättyi veneen myyntiin Floridassa pari vuotta myöhemmin. Kaiken tämän jälkeen - onko nyt onnellinen olo? Ei enää kaipuuta merelle? Award

- Niin, Etelä-Afrikasta menimme Namibian, St Helenan, Ascensionin ja Brasilian Fernando de Noronhan kautta takaisin Karibialle. Jälleen saimme tilaisuuden tutustua mielenkiintoisiin paikkoihin. Mutta taloa ei sitten ostettukaan Toscanasta, vaan Puumalasta. Oikeastaan parikin taloa, joita olemme remontoineet ja laajentaneet oikein kunnolla ja täysipäiväisesti viimeiset 6 vuotta, mikä on pitänyt ajatuksemme muualla kuin purjehduksissa maailman merillä. Ei meillä ole enää minkäänlaista tarvetta käydä ulkomailla eikä oikeastaan merelläkään. Talomme on Saimaan rannalla, ja sieltä pääsis tarvittaessa vaikka Atlantille Saimaan kanavan kautta. Mutta aikansa kutakin. Muistoja on paljon, niin kauan kun muisti pelaa. Onneksi on hirvittävä määrä matkakertomuksia ja videopätkiä editoitavina. Saa nähdä riittääkö aika ja motivaatio.

Oi niitä aikoja.

[Lisälukemista: Täältä löytyy luettelo eräistä matkalla kirjoitetuista kertomuksista]

previous Previous story Next story next

To Stories Index

·   CONTACT US ·   COPYRIGHTS  ·