KUUBALAISET SULKEISET
- purjehtien

Sisältö (linkit tälle sivulle)  
   
01. VARADERO JA TURISMI 05. HUMMEREITA JA POPEDOITA
02. HAVANNA JA PIRATISMI 06. ISÄNMAA TAI KUOLEMA
03. MILIISI RÄMEIKÖSSÄ 07. KOHTA RYSÄHTÄÄ
04. MOTISSA NUORUUDEN SAARELLA .

Tämä on kertomus toisesta Kuuban risteilystämme (2004-05).
Tässä KARTTA linkki jutussa mainituista paikoista
.

Valokuvia Kuuban purjehduksistamme: albumit CUBA ONE ja CUBA TWO

ja matkaraportit: Eka matka: nrot 8, 9, 10, 11, 12 ja Toka matka nro 23)

1. VARADERO JA TURISMI

Saavuimme Varaderoon Kuuban pohjoisrannikolle auringon nousun aikaan, vajaan vuorokauden kestäneen purjehduksen päätteeksi. Olimme lähteneet Floridan Marathonista, josta etäisyys on linnunrataa pitkin vain 80 meripeninkulmaa, mutta ympäristön muutos oli kuin saapuisi toiseen maailmaan. Tyhjyyttään ammottavassa marinassa lojui tusinan verran  ulkomaalaisia matkapurkkareita, enin osa kanadalaisia. Kahdella keski-ikäisellä jenkillä ja yhdellä kanadalaisella oli tarttunut veneeseen kuubalaiset kaksikymppiset vaimot. Kalifornialainen Jake oli hiljattain tehnyt Leppäset, eli nainut kuubalaisen Anan. Siitä huolimatta hänen on joka toinen kuukausi matkattava pois Kuubasta viisumin uusimista varten. Silloin hän polkaisee moottoripyörällään 130 kilometriä Havannan kansainväliselle José Martí lentokentälle ja hakeutuu edestakaiselle lennolle Meksikon Cancuniin. Kanadalaisten ei tarvitse reissata kuin kerran kuudessa kuukaudessa – onhan heidän hallituksensa ollut kiltti Fideliä kohtaan.

Jaken tilanne on mielenkiintoinen. Matkustaminen kotijenkkilään ei houkuta koska Jake on ollut niin kauan, ja näkyvästi Kuubassa. Hän on vakuuttunut olevansa CIA tiedustelupalvelun tarkkailussa. Jaken oleskelu vihollisen maassa rikkoo Yhdysvaltain lakeja ja häntä uhkaa tuhansien dollareiden sakot ja vankeus. Eikä hänellä kuitenkaan olisi mahdollisuuksia maahantuoda Ana vaimoaan, sillä heidän avioliittonsa ei ole pätevä Jaken kotimaassa eikä Analle edes myönnettäisi maahantuloviisumia. Eikä Analla toisaalta ole lupa poistua Kuubastakaan. Mutta koska Jaken veneessä tällä hetkellä on peräsin hajonnut, vaikuttaa matkasuunnitelmien tekeminen minne tahansa joka tapauksessa utooppiselta, eikä ongelmalla lyhyellä tähtäimellä liene kuin akateemista kiinnostavuutta.
– ¿Quisas manaña Honey ? sirkuttaa Ana, vaikuttamatta kuitenkaan erityisen optimistiselta.

Amerikkalainen Du Pontin suku omisti aikanaan suuren osan kauniista Varaderon niemestä pitkine hiekkarantoineen ja heidän Xanadu nimisessä huvilassaan vierailivat sen ajan silmäätekevät ja poliitikot. Kun Du Pontit aloittivat maidensa palstoittamisen huvilarakentamiselle sai kansainvälinen turismi alkunsa Kuubassa. Yksi tunnetuimmista huvilanomistajista oli vanha tuttavamme Al Capone, jonka entisten huviloiden edustoille meille on päässyt tavaksi ankkuroida veneemme viime aikoina. Tätä ennen niin tapahtui hiljattain Miami Beachilla. Etäisyyttä Floridan ja Kuuban pohjoisrannikon välillä on kuten todettua ainoastaan linnunkusema joten hyvien vanhojen aikojen varakkaat kynsivät ahkerasti Golfvirran aaltoja nopeissa luksusveneissään matkalla nauttimaan Kuuban eksotiikasta tai piipahtivat sinne pienkoneissaan edestakaisin vaikka Mojito iltapaukulle.

Vallankumous lopetti luonnollisesti nämä riennot kymmeniksi vuosiksi, mutta nyt on turismi taas poikaa, vaikkakin valtion ohjauksessa. Se on tänään Kuuban suurin valuutan lähde. Tänne Varaderoon ei kuitenkaan ole tavallisilla kuubalaisilla asiaa, eikä turisti joka on nähnyt pelkästään Varaderon ole päässyt ihmettelemään ja nauttimaan aidosta Kuubasta. Nykyinen sosialistinen Kuuba hyödyntää täysillä ja kaiketi häpeämättä vanhan kapitalistisen aikakauden vetovoimaa. Mafian aikaisemmin suosimien Havannan loistohotelleiden seinillä roikkuu runsaasti valokuvia sen ajan amerikkalaisista julkkiksista, Frank Sinatran johdolla. Amerikkalainen Nobel-kirjailija Ernest Hemingway, joka asui saarella kymmeniä vuosia, on ehkä Kuuban suurin luonnonrikkaus ja maassa on maailman hienoin ja kattavin kokoelma vanhoja amerikkalaisia autoja, dollarivirnuja. Kaiken kukkuraksi täällä valmistetaan maapallon hohdokkaimmat ja hintavimmat sikarit, pesunkestävät rahavallan symbolit, ja hienoa tummaa rommia, jonka voi ryystää kuivana aromilasista konjakin tapaan.

Kiinnitettyämme Scorpion vastaanottolaituriin VHF-radiolla saatujen ohjeiden mukaisesti olemme seuraavien tuntien aikana tuhdin viranomaisparaatin kohteena. Kolmentoista kaksijalkaisen lisäksi meitä kunnioittavat kaksi hilpeätä nelijalkaista hännänheiluttajaa. Näiden nuuskijoiden hommelit eivät kuitenkaan vaikuta kovin uskottavilta, ja koko show on muutenkin jollain lailla kuin muodon vuoksi. Ensiksi saapui tohtori setä, joka yhdellä silmäyksellä todettuaan meidät rutottomiksi ja leprattomiksi, antoi virkatovereillensa luvan astua laivaan. Olen kuullut, että Kuubassa on paljon hyvin koulutettua väkeä ja erinomaisia lääkäreitä. Toisaalta tämä oli jo meidän toinen purjehdus maahan, joten en ollut järin yllättynyt saamistani terveen jannun papereista. Tosin tohtori yritti ensiksi, heti kannen alle päästyään ja muiden katseesta piilossa, vaihdattaa meille arvottomia kuubalaisia pesoja kehnoon vaihtokurssiin.

Ja niin he sitten tulivat muutkin, yksitellen ja pareittain: tullin, satamakapteenin, rajavartiolaitoksen, maahanmuuttoviranomaisen ja sisäasiainministeriön eräiden muiden eri lohkojen, maatalousministeriön, lääkintähallituksen eläinlääketieteen osaston ynnä muiden, ynnä muiden edustajat.

Nämä sulkeiset vihelletään käyntiin jokaisessa sellaisessa satamassa, jossa on joku kiinnostunut viranomainen edustettuna, ja niin käy sekä saavuttaessa että poistuttaessa ja riippumatta siitä onko edellinen tai seuraava satama ulkomailla vai vaan lähin kuubalainen kaupunki. Vaikka harjoitukset joskus tuntuvat turhauttavilta, ja porotuksessa tosi hikisiltä, ovat ne itse asiassa aika hauskoja, ja niiden suorittajat ovat yleensä kohteliaammat ja ystävällisemmät kuin virkaveljensä missään muualla. Meille on tässä suhteessa kertynyt 14 vuoden aikana vertailukohdetta 62 valtakunnasta tai itsehallintosaarelta. Jopa aseistetut alaikäisen oloiset sotakarhut riisuivat maihinnousukenkänsä ennen kannelle tuloa, eikä kukaan näyttänyt hivenenkään vaivaantuneelta vaikka heillä kaikilla varpaat nauroivat kuorossa sukkien läpi.

top

2. HAVANNA JA PIRATISMI

Varaderosta lähdettyämme nautimme puoli yötä ihanasta purjehduksesta pitkin Kuuban pohjoisrannikkoa Havannaan, joka sijaitsee runsaan sadan meripeninkulman päässä länteen. Miltei täyden kuun sekä tähtikirkkaan taivaan alla ajoimme täysimyötäisessä noin 5 mailia ulkona rantaviivasta, genua puomitettuna isopurjeen kanssa juhlavasti virsariksi. Kunnes hieman jälkeen keskiyön huomasin merkkilamppurivistön joka suuntautui kohtisuoraan ulos rannasta. Valojen väli oli arviolta kaapelinmittainen ja tätä helminauhaa jatkui nähtävästi nälkävuoden pituisena. Olettaen että kysymyksessä oli jonkun sortin kalannarraussysteemi, purin vauhdikkaasti virsarin ja lähdimme sivutuulessa kiertämään valopoijulinjaa pohjoiseen. Jouduimme menemään vielä 7 merimailia lisää rannasta pois, aina Kuuban aluevesirajalle saakka, jolloin Golfvirran epäedullinen vaikutus jo alkaa haittaamaan menoa. Tämän väistöliikkeen jouduimme suorittamaan vielä kaksi kertaa uudestaan aamuyön aikana. Olen melko varma, että olisimme voineet pujahtaa valojen välistä, tokkopa verkot pinnalla leijuivat, mutta en uskaltanut ottaa riskiä pimeässä. Kun näin köyhässä maassa satsataan varoja satoihin kelluviin merkkivaloihin on jo pakko olla jokin tosi kyseessä. "Better safe than sorry", kuuluukin matkapurjehtijoiden usein suosima viisaus.

Saavuttuamme Havannan Hemingway-marinaan saamme taas ansaitsemamme arvoisan, valtiovierailumaisen viranomaisvastaanoton. Huomaan että eräs tullimiehistä on erityisen kiinnostunut melkoisesta DVD kokoelmastani ja DVD polttajastani, jonka ominaisuuksista hän esittää monta kysymystä, ja arvaan, että perästä kuuluisi. Parin päivän kuluttua illan jo pimennettyä aavistukseni osoittautui oikeaksi, kun tämä virkailija (nyt ilman politrukkeja) koputti veneemme kylkeä. Voisinko kopioida hänelle muutaman leffan? Kansainvälisen veljeyden nimessä annoin kuitenkin onnelliselle miehelle muutaman aidon Hollywood-filmin muistoksi piraattikopioiden sijasta. Ei kuitenkaan kannata ihmetellä sitä, etteivät edes tullarit piittaa tekijänoikeuksista maassa, jossa valtiolliset televisiokanavat lähettävät satelliiteilta kaappaamiaan amerikkalaisia elokuvia valtakunnan verkkoon. American Beauty-filmin tyyppisiä Oscareita voittaneita laatuelokuvia näytetään vapaasti koko 11 miljoonaiselle kansalle ilman että elokuvan tekijät hyötyisivät siitä peson pesoa. Voisin kuvitella että Fidel samanaikaisesti onnellisesti nauraa partaansa. Potut pottuina ja kosto elää!

El Commandante en Chefe, joksi kuubalaiset hallitsijaan tituleeraavat kulkee toki omia teitään muutenkin. Hiljattain Castro päätti takavarikoida kaikki maassa olevat Amerikan dollarit, jotka viimeiset kymmenisen vuotta ovat olleet maan tosiasiallinen maksuväline. Dollari kiellettiin ja sen tilalle painettiin virallisesti saman arvoinen peso convertible, eli vaihdettava peso. Antaakseen kansalaisille kannustimen nopeasti tyhjentämään patjansa ja pöytälaatikkonsa dollareista, määräsi ylipäällikkö päivämäärän, johon saakka jokaisesta dollareista maksettaisiin yksi peso. Tuon päivän jälkeen viranomaiset perivät rahanvaihdosta 10% "komission", eli dollarista sai sitten vain 0,9 pesoa.
- "Historian suurin rahanväärennysoperaatio" tuhisi Jake, mies ilman maata, Varaderon laiturilla. "Sotiin on varmaan lähdetty pienemmistäkin syistä, niin Washingtonissa kuin muuallakin".

Havanna on ollut komea kaupunki ennen kuin sen loistavat rakennukset rupesivat kunnolla rapistumaan ja jopa sortumaan. Espanjalaisen siirtomaa-ajan arkkitehdit suosivat pilareita, parvekkeita, perusteellisesti koristeltuja julkisivuja ja trooppisilla kasveilla koristeltuja sisäpihoja. Vallankumouksen jälkeen kaikki jätettiin kuitenkin rappeutumaan kunnes UNESCO vuonna 1982 laittoi Habana Viejon, eli vanhan kaupunginosan, Maailman Perinnekohteiden listalle. Tänään joka puolella kaupunkia joutuu väistämään julkisivujen rakennustelineitä, sisäosien ilmeisesti jäädessä vähemmälle huomiolle. Useat rakennukset ovat valitettavasti kuitenkin niin räjähtäneen näköisiä, että varmaankin ovat korjauskelvottomia.

Havannassa tulivat juniorimme vierailemaan. Heidän lukumääränsä oli tuplaantunut muutamassa vuodessa. Kahdesta männä vuosina monella reissulla mukana olleesta pojannaskalista oli tullut kaksi nuorta pariskuntaa. Vastaanotettuamme uuden vuoden Havannassa seilasimme koko porukan voimalla rannikkoa pitkin länteen tarkoituksena kiertää maan länsikärki Cabo de San Antonio ja mennä sen kautta Isla de Juventudille, eli nuorison saarelle Kuuban etelärannikolla. Pohjoisrannikolla olivat ankkuripaikkamme yleensä mangrove-pensaikkojen ympäröimiä ja suojaisia, mutta jokseenkin mielenkiinnottomia. Sää oli kuitenkin mahtava, aurinko paistoi ja tuuli oli myötäinen. Tämä seutu on käytännössä kaukana ympäröivästä maailmasta - 10 päivän aikana emme nähneet ainoatakaan toista venettä, paria hassua kalastusrojua lukuun ottamatta - ja olimme kuitenkin alle 100 mailia Floridan Key Westistä.

top

3. MILIISI RÄMEIKÖSSÄ

Välttämällä ankkuripaikkoja, joiden lähistössä on vartioasema voi tavallisesti säästyä kuubalaisten viranomaissulkeisilta, ja tätä taktiikkaa yritimme yleensä noudattaa. Cayo Levisa nimisellä saarella se ei onnistunut. Olimme kohtuullisella vaivalla onnistuneet mangrove-kasvillisuuden aiheuttamassa sameahkossa vedessä luotsaamaan itsemme silmäpelillä sangen suojattuun poukamaan autiolta vaikuttavalla saarella. Juuri kuin olimme päättäneet illallisen ja päivän jo lähestyessä puiden latvoja kuului ulkopuolelta vieraan moottorin ja ihmisten ääniä. Suuresta moottoriveneestä, jossa oli kyljessä punavalkoinen sukelluslippu, viittoili univormuun pukeutunut mies, joka käski nostamaan ankkurin ja seuraamaan heitä. Myöhemmin ilmeni että saarella oli vartioasema erään valtiollisen matkailuyhdistyksen sukellusyrityksen kylkiäisenä. Vartioasemilla ei yleensä ole omaa veneilykalustoa vaan he "lainaavat" sen tarvittaessa lähistön kalastajilta, nyt kuitenkin sukeltajilta. Protestini olivat aika vaimeat. Ymmärsin ettei tässä ollut paljon neuvottelun varaa, eritoten kun minun espanjan kieleni on epämukavissa, arvaamattomissa tilanteissa varsin pocito ja puikoissa olevan miliisiedustajan englannin lahjat ilmeisen olemattomat. Pimeyden laskiessa ympärillämme yhä tiiviimmäksi lähdimme seuraamaan moottoriveneen perävaloa. Siirtomatkaa kesti yli tunnin matalissa vesissä mutkitellen, meiltä salattuja hiekkasärkkiä väisteltäessä. Välillä kaiku osoitti 1,7 metrin syvyyttä kun Scorpion kölin painolastin alapää makaa 1,8 metrissä – lahden pohja oli ilmeisesti ja onneksi pehmeästä materiaalista tehty. Olin kuitenkin jo hieman huolissani huomispäivän paluumatkasta, ja syystä.

Sinä yönä olimme ankkurissa valvonnan alla, vähän matkan päässä guarda-porukan mökistä. Voin kyllä periaatteessa ymmärtää, että isänmaan valvojat luulevat välttämättömäksi ulkomaalaisten holhousvaltioiden matkapurjehtijapakolaisten vahtimisen, jotta emme pääsisi myrkyttämään viatonta Kuuban kansaa sensuroimattomilla ajatuksillamme (mehän pidämme itseämme länsimaisen sivistyksen viimeisinä vapaa-ajattelijoina) mutta kun lähistöllä ei ollut ristin sielua oli vaikeata käsittää miten me juuri sinä yönä olisimme voineet olla vallankumoukselle haitaksi.

Seuraavana päivänä toteutuivat pahat aavistukseni. Emme päässeet 100 metriä kauemmaksi ankkuripaikastamme ennen kuin olimme tukevasti pohjassa kiinni. Tällä seudulla vesi oli sameata ja veden syvyyden lukeminen silmäpelillä jokseenkin mahdotonta. Tilanteen vastuuhenkilöitä, eilen niin esillä olleita rajavartioston toverijermuja ei tietenkään näkynyt mailla halmeilla. Lähistöllä oli vain tuo sukeltajien tukialus kuljettajineen, joka oli tekemässä lähtöä jonnekin. Viittoilin hänet luoksemme ja poltin vastoin hyvien tapojeni päreeni tykkänään, haukkuen ukkelin täydelliseksi pataluhaksi kun oli meidät tänne järjestänyt, jonka jälkeen hän kiltisti hinasi meidät syvimmille vesille. Viittoiltuaan meille kulkusuunnan epämääräisesti länteen päin ikään kuin turvalliselle ulosmenoreitille hän pani nopeasti kaasun pohjaan ja häipyi itäisen taivaanrannan suuntaan. Eikä ukkoparka todennäköisesti ollut edes mitenkään syypää hankalaan tilanteeseemme.

Ajoimme sitten kiinni vielä kolme kertaa, mutta pääsimme irti omine eväinemme. Kerran meidän oli nostettava kaikki mahdolliset purjeet ja pyyheliinat saadaksemme veneen kallistumaan vienossa tuulessa ja siten pienentämään syväystä samalla kuin puskettiin Perkinsinin maksimikierroksilla. Ulospääsy kesti kolme tuntia, mikä oli harmillista kun etäisyys seuraavaan suojaisaan ankkuripaikkaan oli 50 merimailia. Sinne pääseminen edellytti erään riutta-aukon löytämistä juuri ennen perille saapumista ja hyvää näkyvyyttä. Virta- ja tuuliolosuhteet olivat meille kuitenkin tuona päivänä suotuisat ja pääsimme määränpäähämme ilman ongelmia juuri ennen hämärän tuloa.

top

4. MOTISSA NUORUUDEN SAARELLA

Cabo San Antonion kiertäminen oli melko työläs tapaus 25 solmun vastatuuleen ja –virtaan hankalassa ristiaallokossa. Edellisten viikkojen aikana niin mukavasti selän takaa puhaltaneet pasaatituulet olivat nyt luonnollisesti päin naamaa, olihan menosuuntamme muuttunut 180 astetta. Puolentoista vuorokauden mittaisen moottoripurjeluovimisen jälkeen meidät palkittiin kuitenkin ruhtinaallisesti kun saimme ankkurin laskettua asumattoman Puerto Punta Frances-poukaman hiekkapohjalle kristallinkirkkaassa vedessä. Tämä kaunis lahti Isla Juventud-saaren lounaisosassa oli ollut meidän viimeinen ankkuripaikka edellisellä Kuuban vierailullamme kaksi vuotta aikaisemmin. Silloin suuntasimme täältä Meksikon Isla Mujeresille; jälleen oli siis yksi ympyrä sulkeutunut.

Muutama päivä myöhemmin olimme kiinnitettyinä saaren ainoan kaupungin Nuova Geronan likaisessa satama-altaassa. Suomalaiset saavat Kuubassa kuukauden mittaisen viisumin, jonka voi pidentää vain kerran toisella kuukaudella. Saimme viisumimme pidennettyä Nuova Geronan poliisiasemalla, vaikka tämä kaupunki ei ole niin sanottu Port of Entry, eli siellä ei voi suorittaa maahantulo tai maastalähtöselvityksiä (mistä ei silti seuraa, että siellä säästyisi paperisodalta). Cabo San Antonio ja Maria la Gorda, jonka ohitimme pysähtymättä niemen kierron jälkeen matkalla Caleta Frances lahdelle, ovat molemmat tuollaisia virallisia maahantulo- ja maastalähtösatamia, mutta niissä ei kumma kyllä voitu hoitaa viisumin pidennystä. Loogisen ajattelun avulla näiden Kuubalaisten säännöistä selvää ottaminen ei siis välttämättä onnistu.

Nuorisomme loma oli lähestymässä loppuaan. Kolme vallankumouksellista trooppista viikkoa sikareilla, rommilla ja musiikilla höystettynä olivat ohi ja lento takaisin kylmään Pohjolaan odottamassa sunnuntaina kolmen päivän kuluttua Nuova Geroonaan saapumisestamme. Tarkoitus oli laittaa juniorit lennolle Nuova Geronasta Havannaan, kuten olimme tehneet erään miehistön kanssa ongelmitta kaksi vuotta aikaisemmin. Tällä kertaa ajatus tyrmättiin kuitenkin välittömästi Cubana Aviacionin konttorissa. Kaikki lentopaikat oli myyty viikoksi eteenpäin.

No, kulkeehan täältä saarelta lauttoja kaksi kertaa päivässä Batabanon kaupunkiin mantereen puolella. Sieltä olisi vain 50 kilometriä lentokentälle. Senkin suunnitelman kanssa tuli kuitenkin turpiin, kaikki vuorot olivat kuulemma loppuunmyytyjä. Mutta ei hätiä mitiä, ajattelin. Onhan meillä oma vene ja Batabanoon on vain 50 meripeninkulmaa, purjehditaan sinne lauantaiaamuna – vai mitä?
- "Impossible" oli satamaviranomaisten vastaus. Batabano on kaupallinen ja kalastussatama, sinne ei ole lupaa mennä yksityisveneellä!

Tässä vaiheessa minun oli pakko vetää henkeä ja aloittaa alaslasku kymmenestä, aavistin ettei karjuminen tässä tilanteessa enää auttaisi enemmän kuin siltojen polttaminen. Melkoisen parlamentoinnin ja usean jonnekin suuntautuneen puhelinsoiton jälkeen meille ilmoitettiin yllättäen, että Batabanon satamakapteeni oli ymmärtänyt ongelmamme ja voisi antaa meille erikoisluvan. No niin, huokasimme, taitaahan täällä sittenkin joku toimia järkiperäisesti, hyvä ettei revitty pelivehkeitä vielä.

Perjantai-illan tullen oli tilanne kuitenkin taas muuttunut, ilmeisesti oli Fidel tai joku muu satamakapteenia korkeammassa asemassa oleva puoluevirkailija saanut vihiä katalasta suunnitelmastamme. Batabanoon meno omalla veneellä ei kerta kaikkiaan tulisi kysymykseen ja se asia on sitten loppuun käsitelty. Mutta, no problem señor, nyt oli löytynyt paikkoja hitaamman lautan lauantain keskipäivän lähtöön! Täten lähtijämme joutuisivat järjestämään yöpyminen Havannassa, mutta ei se mitään, siellähän jäi viimeksi paljon näkemättä, pääasia että pääsevät mantereelle. Tässä vaiheessa emme enää jaksaneet huokaista helpotuksesta, panin vaan sormet ristiin: saas nähdä!

Lauantaiaamuna oli asianlaita, ei ihan yllättäen, muuntunut vielä kerran. Odotettuamme turhaan koko aamupäivän luvattuja laivalippuja saimme kuulla, että nyt meille oli järjestynyt tilaa nopeamman kantosiipialuksen sunnuntaiaamun vuoroon. Kun liput sitten piti noutaa myöhemmin lauantain iltapäivällä seurasi vielä muutama kauhun hetki, kun meille ei kuulemma oltu varattu kuin kolme lippua. Kiihkeän sananvaihdon jälkeen mies luukun takana noukki lopulta happamasti neljännen lipun jostain ihme lokerosta, kuten jäniksen taikurin hatusta.

Lopulta nuorisomme pääsi kuin pääsikin onnellisesti mantereelle ja lentokentälle, mitä nyt jonotettiin useaan otteeseen Kuubalaiseen tyyliin ja "taksikuski" ajoi yhden kulkukoiran kuoliaaksi.

top

5. HUMMEREITA JA POPEDOITA

Meille oli tulossa lisää vieraita viikon kuluttua, mutta en enää uskaltanut käyttää Nuova Geronaa kohtauspaikkana. Purjehdimme sen sijaan pari päivämatkaa itäänpäin Cayo Largon saaristoon. Se on turistipaikka, jonne ei lennä kuubalaisia mattimeikäläsiä, joten lentopaikkoja löytyisi varmaan helpommin. Niin myös oli asianlaita ja seuraava vierailu sujuikin ilman ongelmallisia kuljetusjärjestelyjä.

Cienfuegos on mukava isohko, aito kuubalainen kaupunki etelärannikolla, jonkun matkaa Sikojen Lahdesta itään ja vajaat 300 kilometeriä Havannasta. Kun meidän piti sieltä järjestää vieraille kyydin Havannan lentokentälle vuokrasimme auton ja ajoimme sinne itse. Onnistuimme palamaan Cienfuegosiin juuri ja juuri ennen pimeän tuloa, eikä ajaminen pimeässä näillä teillä ole houkuttelevaa. Autopistalla rojahdimme 100 kilometrin tuntivaudissa yllättäen junakiskorotkoon. Onneksi autosta ei tarvinnut tehdä kirjanpidollista täysipoistoa ja paluumatkalla hoksasimme, että toisesta suunnasta paikka oli merkitty varoituksella ja 40 km nopeusrajoituksella!

Löysimme José Martì-lentokentälle vaikkei tienviittoja ollut juuri lainkaan eikä meillä edes kunnon karttaa. Kuoppiin ajamisriski piti kuskin koko ajan valppaana, mutta koska liikennettä oli hyvin vähän oli koko ajorata käytössä, myös vastaantulevien kaista. Vähäinen liikenne muodostui hevos- ja härkävetoisista kärrypeleistä, hevos-, aasi- ja muuliratsukoista, vanhoista vielä hymyilevistä jenkkiraudoista ja räjähtäneen näköisistä kohta lopullisesti hyytyvistä Ladoista, Volgista ja Popedoista. Jurassilaisten dollarihymyjen suuri osuus liikenteestä on hämmästyttävä; tällä oli varmaankin suhteellisen suuri keskiluokka aikanaan, nyt se on muuttanut Miamiin. Hevosratsukoita tapaa paljon, satuloilla ja satuloitta, usein kaksi amigoa per kaakki. Kaikilla on stetson-malliset heinähatut ja ulkonäkö on usein kuten Hyvien, Rumien ja Pahojen rumilla. En muista nähneeni näin täydellisen agraaria ympäristöä sen jälkeen kun olin polvenkorkuinen räkänokka jossakin Suomen maaseudulla varhaisella 50-luvulla. Fidel panosti aluksi lähinnä maatalouteen, mikä oli yksi syy erimielisyyksiin hänen ja Chén välillä, joka halusi enemmän teollisuutta. Vaikka maatalous hallitsee, on vihannesten ja hedelmien tarjonta kaupoissa yleisesti rajoitettu, niitä löytyy vain alkutuottajilta. Paikallistoreilla tarjotaan enimmäkseen erilaisia juureksia, jotka suurilta osin jäivät meiltä tutkimatta. Ilmeisesti enin osa sadosta menee vientiin valuuttakaupan vuoksi. Erityisen vaikeaa oli kunnon perunan löytäminen.

Hummereita söimme kuitenkin enemmän kuin koskaan, usein kaksi kertaa päivässä. Jos joku luulee, ettei hummereihin voisi kyllästyä, suosittelen purjehdusta Kuuban etelärannikon ulkosaaristossa. Näitä muualla kalliita herkkuja voi pyydystää itsekin, harppuunalla, mutta helpointa on tehdä vaihtokaupat paikallisten kalastajien kanssa. Yleensä he eivät halunneet rahaa, vaan sikareita, rommia, kaljaa, kokista, taikka mitä muuta nyt sattui olemaan ylimääräistä, vaikkapa vanhan T-paidan tai lippiksen, saippuanpalasen tai hyväkuntoisen hammasharjan. Hummerit ovat ilmeisesti valtion omaisuutta ja kalastajat riskeeraavat rangaistuksia niiden myymisestä. Minun on kuitenkin vaikea ymmärtää mikä on oikeudellinen ero jos maksuvälineenä käytetään oravannahkaa fyrkan sijasta, mutta se ehkä johtuu kapitalistisesta lakimiestaustastani. Parhaillaan vaihdatimme itsellemme kerralla 27 isoa hummeria seitsemällä Bucanero-kaljalla ja puolella rommipullolla, joiden yhteisarvo oli luokkaa 7 euroa. Todennäköisesti se oli hyvä kauppa molemmille osapuolille.

top

6. ISÄNMAA TAI KUOLEMA

Suurempien paikkakuntien lähistöllä tutustuimme Kuubaan myös TV lähetysten kautta. Jokainen uutislähetys alkoi jollain pätkällä joka liittyi Fidel Castro Ruziin. Kun hän lähtee pitämään puhetta, mikä on hänen mielipuuhansa, voi se jatkua tuntikaupalla. Melkein joka lause sisältää sanan revolución ja hän lopettaa aina puheensa sanoilla Patria o Muerte! Ajatelkaa tämän lauseen sisältöä: Isänmaa tai kuolema! Miltä tuntuisi jos joka päivä olisi pakko todistaa olevansa valmis kuolemaan isänmaan puolesta? Perustuslain mukaan Kuubassa vallitsee ilmaisuvapaus, mutta vain jos sen käyttää vallankumouksen tukemiseksi. Äänekkäästi toisin ajattelevat saattavat joutua vankilaan "vihollisen propagandan" levittämisestä. Maan suurin sankari, loukkaamaton ikoni Ché, joka tänä päivänä epäilemättä määriteltäisiin terrorismiin yllyttäjäksi, julisti jopa, että ne jotka ovat vallankumousta vastaan sietävät kuolla. Kuubalaisilla on siten kaiketi vain kaksi vaihtoehtoa, sosialismi tai kuolema.

Marinoissa meidän oli allekirjoitettava monta sivua pitkä sopimus, jonka yhdessä kohdassa kielletään kutsumasta paikallisväestöä veneeseen. Heitä ei edes päästetä marinan porteista sisään. Jos halusimme pyytää jonkun vierailulle oli siihen anottava lupa 24 tuntia etukäteen, eikä luvan saaminen ollut todennäköistä. Turistit ovat kuitenkin maan suurin tulolähde. Paremman hotellin wc-siivooja tienaa kuulemma päivässä enemmän kuin aivokirurgi kuukaudessa, joten moni hyvin koulutettu ei harrasta varsinaista ammattiaan vaan hakeutuu turistikohteiden oppaiksi tai palvelijoiksi. Vallankumoukselle uskollisia ei siten palkita, kun sen sijaan mustan pörssin kauppiaat, jotka haistattavat pitkät koulutukselle elävät suhteellisen ruhtinaallisesti.

Marinan johtajalla on 10 dollaria vastaava kuukausipalkka, joten vaikka rommipullon hinta kaupassa on vain 2 dollaria ei hänellä ole siihen varaa. Hän ostaa siksi oman, huonomman laadun romminsa bolsa negrasta, mustasta pörssistä, jonne se kaiketi on päätynyt varastettuna ennen valmistusprosessin päättymistä ja pullotusta. Jätimme pyykkimme pestäväksi marinan siivoojatädille. Kuorma usean hengen jäljiltä kuuden viikon ajalta oli mahtavan kokoinen. Seuraavana päivänä käsin pesty ja ilmakuivattu puhdas pyykki palautettiin siististi viikattuna hintaan 8 dollaria, joka meille oli mitätön summa mutta pyykkärille paljon. Tosin hän joutui varmaankin jakelemaan siitä aimo osan muulle henkilökunnalle provisioina.

Oletan että kansalaisten enemmistö alistuu indoktrinointiin siksi, että he tuntevat olevansa kiitollisuuden velassa Fidelille henkilökohtaisesti. Onhan hän joka tapauksessa saanut aikaiseksi sen, että kaikki osaavat lukea (vaikka eivät saa lukea mitä tahansa) ja ovat vapaan terveydenhuollon piirissä. Kuubalaiset sallivat vielä että "Isoveli valvoo" heitä, mutta eivät todennäköisesti enää, että pikkuveli Raul tai joku muu jatkaa samalla Orwell-mäisellä tavalla Fidelin mahdollisen kuoleman jälkeen. Luulisi Fidelin itsensäkin tajuavan tämän, hänhän on jo kauan ollut maailman valtionpäämiehistä se, joka on hallinnut pisimpään – kohta kaksi kertaa kauemmin kuin niin ikään korvaamaton UKK – ja sinä aikana hän on muun muassa nähnyt 10 amerikkalaisen presidentin tulevan ja menevän. Mieluimmin Castro kai järjestäisi niin, että perustuslaki kirjoitetaan uusiksi siten, että tasavallan johtaja on Fidel, riippumatta siitä onko hän elossa vai ei.

Valitettavasti Fidel ja hänen mukanaan koko Kuuba näyttää kuitenkin jääneen oman dogminsa vangiksi. Terveempi järki olisi tajunnut, että toisenlainen politiikka johtaisi kauppasaarron nostamiseen ja hyvinvointiin korkeammalla tasolla. Nyt olisi korkea aika ryhtyä avaamaan poliittista järjestelmää, muuten väistämättömästä muutosprosessista Fidelin poistuessa näyttämöltä voi tulla nopea, hallitsematon ja väkivaltainen.

Meille oli tulossa kiire, maassaolon 60 päivä oli kovaa vauhtia lähenemässä. Tarkoituksena oli hoitaa lähtöselvitykset Kuuban toiseksi suurimmassa kaupungissa ja entisessä pääkaupungissa Santiagossa saaren kaakkoisosassa, jonkun matkaa länteen Guantanamon maineikkaasta tukikohdasta. Matkalla sinne viivyimme muutaman päivän ihanassa saaristossa nimeltään Jardines del Reina, eli Kuningattaren Puutarhat. Sitten hyödynsimme yli ajavaa kylmärintamaa, joka pariksi päiväksi sotki vallitsevat (itäiset) pasaatituulet ja onnistuimme purjehtimaan viimeiset 200 mailia itään, yhteen putkeen myötä- ja sivutuulissa aina Santiagon lahdelle saakka.

top

7. KOHTA RYSÄHTÄÄ

Santiagossa tutustuimme paikalliseen nuoreen perheeseen. Sattui olemaan Valentino, eli Kiitospäivä, ja isäntämme Pedro päätti teurastaa possunsa, jonka korvan taustaa olimme juuri rapsuttaneet porstualla. Muutaman tunnin kuluttua possua paahdettiinkin hiilloksen päällä varrasta käsin pyörittämällä. Pyörittämistä kesti kuutisen tuntia olutta litkittäessä ja kalajuttuja uusien Kuubalaisten ystävien kanssa eriteltäessä. Sitten lihan kimppuun hyökättiin koko joukolla aseinamme pelkät sormet ja puukko.

Kuubassa tulee tapahtumaan suuria muutoksia lähivuosien aikana, ja toivottavasti ne hoituvat rauhallisesti. Sen jälkeen maa tulee kuitenkin satunnaisen matkailijan kannalta yhä enemmän muistuttamaan Karibian muita turistirysiä. Meidän vierailuajankohdat eivät olisi voineet olla sopivampaan aikaan, ennen kuin muutoksen tulva vyöryy. Maa on monin paikoin häikäisevän kaunis, korkeine vuorineen ja mittavine koralliriuttoineen, rikollisuus on olematonta ja Havannan ja muiden suurempien kaupunkien siirtomaa-ajan komeat korttelit pääosin vielä pystyssä, vaikkakin rapistuneina. Ihmiset ovat hyväntuulisia, ystävällisiä, vieraanvaraisia ja valmiita monin tavoin huolehtimaan siitä, että vieraalle muodostuisi oleskelustaan heidän maassaan mahdollisimman hyvä kokemus. Varsinkin kun liikkuu omalla veneellään pääsee tavallisten kuubalaisten keskuuteen, mikä on vaikeampaa turistiryhmissä, joita pidetään erillään paikallisväestöstä. Turistipolkujen ulkopuolelle lähdettäessä on kuitenkin suotavaa, että on harjoitellut jonkun verran Espanjan kieltä, edes pocito.

Moni pohjoisamerikkalainen purjehtijaystävämme on kauhistellut ahdistavina pitämiään kokemuksiaan Kuubassa, maan totalitäärisen systeemin ja kansalaisten alistamisen vuoksi. Meille jotka kävimme aikanamme 60 luvulla turistimatkoilla Leningradissa oli järjestelmä vanhaa tuttua, mutta ihmiset, luonto ja kulttuuri niin erilaisia. Kuubalaiset ovat avoimia, hauskoja ja joka puolella soi Kuubalainen salsa, maailman paras melodian ja rytmin yhdistelmä. Ja "yöpakkasten" sijasta päivien välinen aika on kuin mustaa samettia vain, eksoottisilla tuoksuilla höystettynä.

top

 
·   CONTACT US ·   COPYRIGHTS  ·